Vauvan turvallinen uni



27.10.2020



Muistan kuinka esikoista odottaessa valmistelin vauvan kehtoa suurella pehmeällä peitolla ja asettelin riviin kaikki saadut unikaverit vauvaa odottamaan. Kuinka vähän tiesinkään miltä vauvan turvallinen uniympäristö näyttää. Lopulta kehdosta ei juuri ollut käyttöä ja päädyttiin vastoin suosituksia nukkumaan perhepedissä. Ensimmäisten kuukausien aikana perhepeti oli meille ainoa toimiva ratkaisu tiheästi heräilevän vauvan kanssa.





Perheen nukkumisjärjestelyt ovat täysin perheen oma asia enkä juurikaan niihin puutu unisuunnitemia tehdessäni elleivät ole selvästi turvallisuusriski vauvalle. Tehtäväni ammattilaisena on kumminkin jakaa luotettavaa tutkittua tietoa vauvan turvallisesta unesta, jonka pohjalta vanhemmat voivat tehdä tietoon perustuvan valinnan missä ja miten vauvaansa nukuttavat. Vanhemmat voivat vaikuttaa vauvan uniympäristöön ja turvallisella uniympäristöllä voidaan vähentää kätkytkuoleman riskiä huomattavasti. American Academy of Pediatrics on tutkitun tiedon pohjalta laatinut suositukset vauvan turvallisesta uniympäristöstä:


  • 1. Vauvan olisi hyvä nukkua vanhempien kanssa samassa makuuhuoneessa lähellä vanhempia, mutta omassa nukkumatilassaan ainakin 6kk ikään, mutta mielellään 1-vuotiaaksi asti.


  • 2. Perhepetiä, eli vanhempien kanssa samassa sängyssä nukkumista ei suositella.Nukuta vauvaa aina selällään siihen asti että hän osaa itse kääntyä tai vuoden ikään asti.


3. Huolehdi että vauvan patja on napakka.


  • 4. Aluslakanan tulee olla tiukasti patjan ympärillä, ettei vauva vahingossa pääse kietoutumaan siihen.

5. Ei irtonaisia peittoja, tyynyjä tai muita pehmeitä tavaroita vauvan nukkumatilassa. Unipussi on hyvä vaihtoehto peitolle.​


  • 6. Pue vauva huoneen lämpötilan mukaan. Vauvan lämpötilaa kannattaa aina kokeilla niskasta. Jos niska tuntuu kädenlämpöiseltä, on vauvalla sopivasti päällä. Jos niska tuntuu hikiseltä, vähennä yksi vaatekerrasto.

  • 7. Vauvaa ei tule nukuttaa nojatuoliin, sohvalle, turvakaukaloon tai sitteriin.


Vauvan turvallista unta tukee myös imetys mahdollisuuksien mukaan sekä tutin käyttö vauvan nukkuessa, siinä vaiheessa kun imetys on vakiintunut. Myös vanhempien päihteettömyys vauvan lähellä, myös unitilanteissa, on tärkeää ja luo olosuhteet turvallisella unelle koko perheelle.


Luodaan yhdessä turvallinen uni perheen pienimmille!